Nyt on taas se aika vuodesta, kun tuomi tuoksuu huumaavasti, lintujen konsertti on parhaimmillaan ja pihassa moni homma odottaa tekijää. Viimeisiä viime vuoden lehtiä pitää haravoida, kukkapenkkiä siistiä, kasvimaata kääntää ja kasvihuonetta valmistella kesän satoon. Ja siinä ohessa pitäisi ehtiä nauttia kevään aikaisesta kukkaloistosta ja koko ihanuudesta, kun kevät tuntuu räjähtävän käsiin!
Kävin pyöräilemässä eri puolilla Kuopiota muutama viikko sitten viikonloppuna. Oli ihana nähdä, miten monessa pihassa puuhasteltiin. Kuului erilaisten härpäkkeiden ääniä ja kolinoita, puheensorinaa ja lasten leikkien ääniä. Perheet nauttivat kukin omalla tavallaan keväisestä, aurinkoisesta päivästä. Monessa pihassa koottiin tramppaa lapsille ja kyykittiin kukkapenkissä tai haravoitiin nurmikkoa.
Itsekin pyörälenkiltä kotiuduttuani jäin pihahommiin. Piti haravoida, kerätä koivusta pihaan lentäneitä oksia, siivota kukkapenkistä edellisvuoden kuivia lehtiä ja varsia pois uuden tieltä.
Pitihän sitä lähteä käymään puutarhamyymälässäkin hakemassa lehtikompostori ja kesäkukkia pihaan. Ne myymälät! Siellä tulee kyllä ihan hulluksi, tekisi mieli ostaa koko paikka tyhjäksi kukista, istuttaa vaikka mitä omaan pihaan. Vaan kun ei kerkeisi kaikkea laittaa, ja onhan niissä sitten kesän mittaan hoitamistakin.
Haitalliset rutiinit ja miten niistä pääsee eroon
Aika usein näin keväällä tuntuu joka toisella olevan selkä kipeänä ja aika monella syynä on ne pihahommat. Tulee kumarreltua, oltua pitkiä aikoja samassa asennossa ja unohtuu pitää omasta kropastaan huolta. Saattaa unohtua tauot ja tehtyä vähän turhankin pitkään hommia yhteen mittaan. Kun eihän sitä tiedä, jos huomenna vaikka jo sataa, ja nyt pitää saada sata asiaa valmiiksi heti kerralla!
Oma suhtautuminen aikalailla kaikkeen tekemiseen on muuttunut todella paljon opiskeltuani Alexander-tekniikan opettajaksi. Olen alkanut rikkoa totuttuja rutiinejani, jos olen huomannut niiden olevan minulle haitallisia.
Pihahommissa en nykyään enää kumartele. Paitsi joskus huomaan olevani kumarassa, ja silloin kiitän itseäni siitä, että huomasin ja sain mahdollisuuden valita toisin. Kyykkyyn siis mars! Selkä tykkää siitä kovasti, kun sitä ei rasita kumartumisella. Jalat aluksi toki sanovat, että ei me jakseta kyykkiä, mutta nekin tottuvat ajan mittaan kun sitkeästi vaan jaksaa harjoitella.
Muista tauot ja kuuntele kroppaasi
Toinen asia, mihin kiinnitän huomiota, on tauot. Nousen välillä pystyyn, jaloittelen vähän. Pistän vaikka ne kottarit mihin roskia kerään, vähän kauemmaksi jos en muuten muista jaloitella. Sitten on pakko kävellä aina välillä muutama askel viedäkseen lehtiä ja muuta roskaa sinne.
Yritän myös muistaa, että Suomessa keväisin on yleensä useampi aurinkoinen päivä, ja ihan kaikkea ei tarvitse tehdä kerralla. Ihan varmasti hommia voi jatkaa joku toinen päivä, jos alkaa tuntua siltä, että selkää jo kivistää. Omaa kroppaansa kannattaa kuunnella, eikä vain jatkaa vaikka kipua jo tuntuu.
Päivän päätteeksi, jos sitä selkäkipua kuitenkin pikkuisen pääsi tulemaan, menen aktiiviseen lepoon. Siis selälleen makaamaan, jalat koukussa ja muutama pehmeäkantinen kirja pään alla. Tai voi sitä heittäytyä pihallekin selälleen, jos siltä tuntuu. Aktiivisesta levosta kirjoittelenkin myöhemmin toisessa blogikirjoituksessa lisää.
