Meidän kuorolla on harkkapäivä. Olemme laulaneet jo monta tuntia Tuomiokirkossa. Vaikka ulkona aurinko paistaa ja näyttäisi olevan aika mukava sää, täällä sitä ollaan, sisällä koko päivä. Kirkon täyttää kuitenkin musiikki, urkujen ja pianon säestys ja sekakuoron neliääninen sointuva laulu. Miten ihanalta se kuulostaakaan. Musiikki antaa niin paljon energiaa ja hyvää oloa.
Tauolla heittäydyn matolle kirkon lattialle selälleen. Laitan nuottikansion ja pientä pehmikettä pään alle, jalat koukkuun, jalkapohjat lattiaa vasten. Kädet saavat levätä mahan päällä. Ei tarvitse jännittää mitään kohtaa kropassa, tässä on hyvä olla. Selkä alkaa ihan kuin sulaa, valua kohti lattiaa. Oi, miten hyvältä se tuntuukaan, kun on seisottu pitkään kovalla kirkon lattialla.
Kuorokavereilta kulkee ohi, osa katsoo ihmetellen, osa on jo tottunut näkemään minut selällään lattialla. ”Onks sulla selkä kipee?” kysyy joku ohi mennessään. No ei ole, vielä, mutta saattaisi olla, jos en tekisi tätä, ajattelen.
Onneksi nykyään osaan myös valita hyvät kengät jalkaan, kovalla kirkon kivilattialla pitkään seisoessa nimittäin kipeytyy selkä ja jalat helposti. Minulla toimii parhaiten nykyään paljasjalkakengät, kun jalka on niihin tottunut.
Aktiivinen lepo auttaa selkävaivoihin
Tuo kuvaamani asento lattialla on Alexander-tekniikan aktiivinen lepo, semisupiini, lempinimeltään semmari. Se on mielestäni paras lääke, mitä on keksitty selkäkipua vastaan! Auttaa se todella moneen muuhunkin asiaan. Itse käytän sitä nykyään ennaltaehkäisevästi. Menen semmariin viimeistään silloin, kun alkaa tuntua, että selkä saattaisi olla tulossa kipeäksi tai antaa jo ensimmäisiä kivun merkkejä. On se sitten kuoroharjoituksissa, puutarhahommissa, töissä pitkään seisoessa tai huonolla tuolilla istuessa.
Yleensä tunne selässä alkaa helpottaa aika pian sen jälkeen, kun asetun selälleni. Kotona ollessani laitan pään alle pienen pinon pehmeitä kirjoja. Kirpparilta hankitut Valitut palat ovat tosi hyviä tähän tarkoitukseen. Muualla ollessani käytän pientä tyynyä, kirjoja tai lehtiä, mitä vaan sopivaa sattuu löytymään. Metsässä pinon sijaan toimii vaikka sammalmätäs. Kirjapinon idea on se, että pää asettuu silloin sopivasti selkärangan jatkeeksi. Vähän niin kuin seisoessa, vaikka ollaankin vaaka-asennossa.
Kun asettelen jalkapohjat lattiaan, ja kädet mahan päälle tai lattialle kropan viereen, ajattelen niiden pääsevän kontaktiin alustan kanssa, samoin selän. Siinä pötkötellessä minulla ei ole kiire minnekään, saan vain olla, läsnä siinä hetkessä.
Oma Alexander-tekniikan opettajani Päivi sanoi joskus, että voi kuvitella selän olevan kuin voinappi, joka sulaa pannulla. Juuri siltä se välillä tuntuukin, kun tuntee, miten selkä vapautuu. Kaikki kireys ja jännitys sulaa pois.
Levätessäni olen koko ajan aktiivinen, en niin kuin perunasäkki joka rentona ja painavana on lysähtänyt lattiaan. Lihakseni saavat olla aktiiviset, mutta vapaat. Niiden ei tarvitse olla venyneinä, eikä puristuneina. Pidän myös silmäni auki, olen tietoinen tilasta ympärilläni. Näen, mitä siellä on tai tapahtuu. Joskus toki väsyttää niin paljon, että silmät tuntuvat menevän väkisinkin kiinni. Silloin se on ihan ok antaa niiden olla.
Hyvä kysymys itselleen siinä levätessä on: voinko tehdä vähän vähemmän? Usein huomaan tämän kysyttyäni, että näköjään voin, vaikka kuvittelin olevani ihan tekemättömänä. Pieni lihasjännitys jostain laukeaa. Tätä kysymystä kannattaa kokeilla muissakin tilanteissa, kun aktiivisessa levossa ollessa.
Toinen hyvä kysymys on: voinko olla reagoimatta? Monesti sitä nimittäin reagoi johonkin ajatukseen tai pieneen tuntemukseen jännittämällä lihaksia. Ajatus auttaa päästämään irti totutusta tavasta reagoida, jolloin jännittäminen vähenee.
Aikani lattialla pötköteltyäni alan vähitellen nousta, mutta senkin teen ajatuksen kanssa. Ei vieläkään ole mikään kiire. Annan katseen ensin etsiytyä jompaankumpaan suuntaan, ja sen jälkeen pää ja muu vartalo saa seurata, kun käännyn kyljelleni. Siinä saatan levähtää hetken. Etsin itselleni helpoimman tavan nousta ylös, niin että pystyn olemaan tekemättä mitään ylimääräistä. Niin, että selkä saa jäädä sinne ihanaan tilaan, mihin se levätessä pääsi.
Hermojärjestelmä rauhoittuu, stressi ja jännitys vähenee
Aktiivisessa levossa selkä pääsee vapautumaan kohti alustaa ja pääsee sille luonnolliseen olotilaan. Selällä on hyvä olla ja kipu helpottaa. Ylimääräinen lihasjännitys vähenee, ei vain selästä, vaan koko kropasta.
Myös hengitys vapautuu ja pääsee toimimaan luonnollisemmin. Koko hermojärjestelmä pääsee rauhoittumaan. Aktiivinen lepo voi auttaa kehittämään tietoisuutta oman selän tilasta. Minulla ainakin on näin. Huomaan selkeästi heti selälleni mentyä, millainen selän tila on juuri sinä päivänä ja hetkenä.
Aktiivinen lepo voi helpottaa stressiä ja vähentää kiireen tai ahdistuksen tunnetta. Myös jännitys vähenee. Siksi aktiivinen lepo onkin loistava työkalu ennen esiintymistä – kunhan vain ei lepää niin kauan, että menee ihan ”hällä väliä” tilaan. Pieni esiintymisjännitys on vain hyvästä!
Mikäli harrastaa laulamista, niin aktiivinen lepo on myös loistava väline äänen avaukseen. Joko ihan sellaisenaan, tai niin että selällään maaten rallattelee ääntä auki. Voi tuntua aika lailla erilaiselta, kuin pystyasennossa mutta ainakin minusta on aika mukavaa.
Suosittelen kaikkia kokeilemaan aktiivista lepoa. Selällään ei tarvitse makoilla tuntikausia, 5-10 minuuttia on aluksi ihan riittävä. Vaikka monta kertaa päivässä, jos siltä tuntuu. Alle vaan pehmeä matto, tai voi semmaria kokeilla saunan lauteillakin.
Kursseilla aina opiskelijat ihmettelevät, miten niin pienellä asialla on niin suuri vaikutus. Tosiaan! Jos kaipaat apua aktiivisen levon ja ajatustyökalujen käyttöön, niin Alexander-tekniikan kursseilla tai yksityistunneilla saa siihen opettajan ohjausta.
Jos muuten ei meinaa ehtiä, niin ainakin lomalla laiturilla voi kokeilla. Ehkä vähän kesäisemmissä tunnelmissa, kuin minä tuossa kuvassa hiihtolomalla 😊
